Taiteiden yö: Historiallisen opettajaseminaarin audio-opastuksen julkistaminen
18.9. @ 21:00 - 22:00

Kajaaniin on tuotettu vuoden aikana draamallisia ja tarinallisia audio-opastuksia ja yksi näistä opastuksista kertoo seminaarin historiasta.
Kajaanin opettajaseminaari perustettiin 1900-luvun alussa ja se tuli monella tapaa leimaamaan Kajaanin kehitystä seuraavan vuosisadan aikana.
Tule Taiteiden yön julkistustapahtumaan kuulemaan tekijöiden ajatuksia uuden tarinakokonaisuuden taustalta ja suuntaa sen jälkeen omatoimiselle aikamatkalle seminaarin alueelle. Omalla puhelimella tai älylaitteella kuunneltavat opasteet syventävät alueen historiakokemusta ja mahdollistavat tarinoihin syventymisen täysin omaan tahtiin. Nappaa omat kuulokkeet ja puhelin mukaan ja tule kokemaan seminaarin historiallinen ympäristö uusin korvin!
Julkistustapahtuma on suomenkielinen, mutta itse opasteet on tehty kahdella kielellä: suomeksi ja englanniksi.
Opastukset julkaistaan uudelle Kajaani-Oulujärven kulttuurimatkailukartalle ja ne ovat kuunneltavissa omilla älylaitteilla jo aamusta pitäen.
Yhteensä Kajaanin on tuotettu neljä tarinallista kokonaisuutta. Kajaanin linnan ja sitä ympäröivän Linnanvirran alueen opastuksen lisäksi tässä julkaistava seminaarin alueen opastus sekä kierros Kajaanin keskustan historiaan.
Draamallisten audio-opastusten monikielinen kehittäminen Kajaaniin -hankkeen rahoituksesta vastaa Euroopan Unioni: Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma, Kainuun Liitto sekä Kajaanin kaupunki Seminaarin Taidekampus -hankkeen kehittämistoimenpiteiden kautta. Toteuttaja on Seminaarin Taidekampusta hallinnoiva kulttuuriosuuskunta G-voima. Projekti on vankka osa Kajaani 375 vuotta juhlavuotta!